Etupihan istutussuunnitelma

Olen pyöritellyt etupihallamme olevan istutusalueen kasvivalintoja useamman illan. Pikkuhiljaa suunnitelma muotoutui ensin mielessä, sitten paperilla ja lopuksi vielä PowerPointilla valokuvan päälle. PowerPointin avulla hahmottelu auttaa ainakin minua hahmottamaan lopputulosta ja on suhteellisen helppoa.

Istutusalueen leveys on noin 3 metriä. Istutusalue ulottuu tiehen saakka, mutta on osittain kaupungin aluetta ja tuohon kaupungin puolelle pitää istuttaa matalaa kasvillisuutta, joka kestää jonkin verran lumen painoa, korkeammille istutuksille on syvyyssuunnassa tilaa noin 2,5 metriä.

Istutusalue on talomme pohjoispuolella, sanoisin sen olevan puolivarjossa, sillä talo varjostaa aluetta aamupäivän. Ajatuksena on istuttaa alueelle happaman maan kasveja, eli rodoja.


1. Kapeakasvuinen kataja tai timanttituija (ainavihanta)
2. Alppiruusu (ainavihanta)
3. Kevätatsalea
4. Rungollinen hortensia
5. Pesäkuusi tai siilikuusi (ainavihanta)
6. Matalakasvuinen jaloangervo
7. Sinilaakakataja ja/tai tuivio (ainavihanta)
+ kanadanruohokanukkaan istutusten alle maanpeittokasviksi

Kasvivaloinnoista suurin osa on ainavihantia, mukaan mahtuu ryhmän keskellä olevat atsaleat ja hortensia sekä jaloangervo, jotka varistavat lehtensä syksyllä. Näin ryhmä on näyttävä myös syksyllä, kun lehdet saavat syysvärin.

Ryhmän kasvien kukinta alkaa touko-kesäkuussa atsaleoiden (3) puhjetessa punaviolettiin kukkaan, jatkuu kesäkuussa alppiruusujen (2) kukinnalla ja lopuksi kukkii vielä jaloangervo (6) ja hortensia (4) heinäkuusta pitkälle syksyyn.

Rungollisen hortensian talvenkestävyys on ilmeisesti kiikun kaakun täällä Keski-Suomen korkeudella, mutta aina voi yrittää ja istutusryhmä toimii mielestäni ilman tuota hortensiaakin, olisihan se kyllä ihana lisä onnistuessaan.

Oletettavasti kasveja on tuossa ennemminkin liikaa, kuin liian vähän ja ajatuksena onkin, että jaloangervot voi poistaa, jos jossain vaiheessa tuntuu, että alue on liian täynnä. Valitsemani kasvit ovat käsittääkseni melko hidaskasvuisia, joten haluan, että alue ei näytä pitkään ihan liian tyhjältä.

Itselläni ei ole juurikaan kokemusta puutarhanhoidosta tai -suunnittelemisesta (kokemukseni rajoittuu lähinnä nurmikon leikkaamiseen). Jos siellä joku asiaan perehtynyt nyt pyörittelee päätään suunnitelmalleni, niin jätä ihmeessä kommentti, vai olisko tämä hyvä!

Kommentit

M. sanoi…
Jep, sulla on suunnitelmatpuoli jo hallussa. Siitä tulee varmasti hyvä!
Laura sanoi…
Toivotaan että onnistuu :-)
Anonyymi sanoi…
Samojen ongelmien kimpussa. Ainavihannat kasvit on hyviä. Kyllähän sitä haluaa edustavan etupihan myös talvella. Hieno suunnitelma.