Suunnitelmista toteutukseen

Elokuun lopulla olisi tarkoitus jyrähtää meidän tontilla kaivinkone käyntiin ja siitä rakentaminen sitten todella lähtee käyntiin! LVI-suunnitelmat on aloitettu, sähkösuunnittelu on aloitettu, rakennesuunnittelu on alkamaisillaan/aloitettu, arkkitehti tekee työpiirustuksia ja rakennustapaselostuksia.

Tontilla on jo sen verran aloiteltu, että meidän puolelle jääneet pari puuta on kaadettu ja pätkitty, kiitos omalle isälle avusta. Nyt pitäisi vielä pieniä pöllit haloiksi.

Lämmitystavan suhteen asiat on vielä auki. Olimme suunnitelleet kalliolämpöä, mutta alueella kallio on ilmeisen syvällä. Meistä noin 200 metriä edempänä oli porattu yli 60 metriä syvälle ja kalliota ei ollut löytynyt, meitä lähempänä kallio oli löytynyt 40 metriä syvältä. Täällä laskimet käy kuumana, kun lasketaan mihin syvyyteen kannattaa porata ennen kuin vaihtaa suunnitelmia...  vaihtoehtona olisi ilma-vesilämpöpumppu aurinkokennovahvistuksella. Kalliolämmössä houkuttaisi kuitenkin viilennysmahdollisuus. Joihinkin ilma-vesilämpöpumppuihinkin viilennyksen saa, mutta viilennysyksikkö on sitten vain jossain huoneessa/huoneissa(?), eikä tule ilmanvaihdon kautta kaikkiin huoneisiin.

LVI-suunnittelija kyseli, että milloin meillä on tavoitteena muuttaa uuteen kotiin ja ehdotti ajankohdaksi vappua. Melko optimistinen aikataulu, mutta hmmm... vapputuparit kuulostais kyllä kivalta :-)

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Jopas teillä on vauhti päällä! Mahtis!
Laura sanoi…
Juu, toivottavasti pysytään itse vauhdissa mukana :-)