Imeläkirsikka vs. hapankirsikka

Ihastelin keväällä naapurissa kirsikkapuun kukintaa ja haaveilin omasta kirsikkapuusta ja makeista kirsikoista. Nyt pääsin maistamaan parinkin eri kirsikkapuun kirsikoita ja olivat kyllä minun makuuni melkoisen happamia! 

Hetkeksi jo hylkäsin haaveeni omasta kirsikkapuusta, mutta sitten tutustuin kirsikkapuihin vähän tarkemmin. Suomessa perinteisesti kasvatettavien hapankirsikoiden lisäksi on olemassa imeläkirsikoita, joita kaupoissa ja toreilla myytävät ulkomaiset makeat kirsikat ovat. Imeläkirsikat eivät luontaisesti selviä Keski-Suomen oloissa mutta niistä on kehitetty lajikkeita, joiden pitäisi talvehtia suotuisissa olosuhteissa myös täällä III-vyöhykkeellä!

Imeläkirsikkapuut kasvavat luontaisesti tosi suuriksi, 5-10 metrisiksi, mutta taimitarhoilta on saatavilla kääpiökasvuisia lajikkeita. Imeläkirsikkapuut hyötyvät ristiinpölytyksestä, joten suunnitelmissani onkin istuttaa pihaamme kaksi imeläkirsikkaa.

Näillä mennään, kunnes suunnitelmat muuttuvat!

Kommentit

MINI sanoi…
Me istutettiin kolme kirsikkapuuta edellisen ok-talomme pihalle (lajiketta en muista), mutta voi kamala miten pahoja ne oli! Uuden kodin pihaan ei kirsikoita ole tulossa ;)
Laura sanoi…
Joo, mullankin mielikuva kirsikoista perustui kaupassa myytäviin etelässä kasvaneisiin makeisiin kirsikoihin. Niihin verrattuna Suomessa yleisesti kasvatettavat on kyllä tosi happamia!
Christa sanoi…
Meillä on tuossa pihalla pieni, mutta runsasmarjainen kirsikkapuu. En tiedä olisiko jopa ihan villikirsikka. Aika happamia nuo marjat olivat, mutta syötäviä kuitenkin.
Laura sanoi…
Niistä voisi tulla hyviä rommikirsikoita tai hilloa! Minulla on jääkaapissa tekeytymässä naapurin puusta kerättyjä konjakkikirsikoita (rommi oli juotu), pitäisikin maistaa niitä vaniljajäätelön kanssa :-)