14.6.2012

Ajankohtaisia

Enää muutama päivä muuttoon! Tuntuu uskomattomalta, että päästään muuttamaan ja uskomattomalta tuntuu sekin, että miten kaikki saadaan muuttokuntoon muutaman päivän aikana!

Ihan kaikkea ei ehditä saada valmiiksi, ainakin yläkerran kylppäristä tulee puuttumaan lavuaari, koska väärinkäsityksen vuoksi sitä ei tilattu jo viikko sitten, vaan vasta nyt. Lavuaari saapuu vasta juhannuksen jälkeen. Myös keittiön välitilan lasi antaa odotuttaa itseään, vaikka toimituksessa piti mennä vain kaksi viikkoa. Lasin pitäisi kuitenkin saapua ensi viikon alussa. Lasia ei saane asennettua jos keittiön hana on paikoillaan, ja siksi tämä vähän hankaloittaa etenemistä.

Yläkerta alkaa olemaan lähes valmis, muutama listanpätkä ja sähkökaluste oli vielä eilen asentamatta. Lisäksi LVI-urakoitsijalla on vielä puuhaa kylppärissä.

Pihaa on tasoitettu ja turhia kiviä roudattu pois (ja myös harmiteltu, kun piha jäi kesken syksyllä ja harmiteltu, kun syksyllä pihalle ei ajatettu läheiseltä tietyömaalta ilmaista hyvää täyttömaata, vaikka kaivurikuskiamme pyysin näin tekemään).

Räystäiden ja otsalautojen maalausta on aloiteltu ja myös saunan lauteiden kasaaminen on aloitettu.

Tilauksestamme poiketen saunaan tuli nyt vahingossa savunharmaat lasit. Sovimme saunatoimittajan kanssa, että laitamme harmaat lasit nyt paikoilleen, jotta pääsemme saunomaan. Jos haluamme vaihtaa lasit kirkkaisiin, niin saunatoimittaja toimittaa ne jälkikäteen. Katsotaan miltä harmaat lasit näyttävät ja jäävätkö ne paikoilleen, vai vaihdetaanko kirkkaisiin.

Huomenna työmaalle tulee siivooja aloittamaan yläkerran siivousta ja jatkamme sitä itse viikonloppuna. Siivoojat tulevat maanantaina vielä jatkamaan omaa osuuttaan.

Viikonloppuna nikkaroimme saunan pukuhuoneen tekniseen kaappiin oven ja maanantaina timpurimme tapetoi tuon seinän ja oven Woods-tapetilla. Myös välitilaan tilaamani Early Birds -tapetti odottaa postissa noutajaa.

Lapsen huoneen seinälle tilasin ison seinätarran, sekin oli postitettu ja saapuu varmaankin alkuviikolla.


Ei kommentteja: