Kuinka rautakaupassa asioidaan

Rautakaupassa asiointi(kaan) ei taida olla maallikon puuhaa. Sain tässä eräänä päivänä tuhrattua 1,5 tuntia tilatessani aiemmin sähköpostitse saamani tarjouksen mukaiset tavarat eräästä rautakaupasta. No, myönnetään, keksin vielä tilausvaiheessa pientä hienosäätöä ja ainahan pitää tinkiä :-)

Olin pyytänyt takkatarvikkeista tarjouksen useammasta rautakaupasta ja vertailun ja muurarin konsultoinnin jälkeen valinta oli selvä. Kauppaa kohti siis vielä viimeisille tinkimisille ja tavaraluettelon triplavarmistusläpikäynnille. Myyjä, jolta olin saanut tarjouksen, oli sairaana, joten kollegansa joutui soittamaan sairaalle työkaverilleen, että voiko hän vielä muuttaa jo annettua tarjousta. Sopihan se, joten päästiin itse asiaan.

Käytiin vielä myyjän kanssa tavaraluettelo läpi ja tehtiin pientä hienosäätöä. Se lopputinkaaminen ei hirveästi auttanut, mutta yritin kuitenkin.

Kun kaupat oli sovittu myyjän täytyi ensin tilata tavarat, joita ei ollut varastossa, jotta hän saattoi sitten myydä ne minulle. No ei se mitään, itse kiertelin sen aikaa katselemassa suihkuseiniä ja pyttyjä.

Tästä alkoi ne ongelmat. Minulla ei ole kyseisen rautakaupan tiliasiakaskorttia enkä yleensä pidä käyttötilillä useita tonneja. No ei ongelmaa (myyjän mukaan) sain kolme tilausvahvistusta ja ohjeen mennä kassalla, jossa saan laskun tavaroista. Yksi tilausvahvistus lapuista oli minulle, yksi kassalle ja yksi tavaravarastolle tavarankeräilyä varten (ootteko ikinä kuullut automaattisesta tietojen käsittelystä (atk)..)

Minähän marssin tyytyväisenä kassalle (sinne sisääntulon lähelle, kuten normaalisti) ja kerroin kassalle, että tarvitsisin laskun tilauksestani. Minulta tiedusteltiin tiliasiakaskorttia, mutta kun sitä ei edelleenkään ollut niin kassat pyörivät hetken ympyrää ja ihmettelivät, että mitenkäs homma hoidetaan. Kokeneempi kassakin hälytettiin paikalle ja hän osasi kertoa että jos haluaa laskun (ilman, että on tiliasiakas) on käytävä konttorilla ja sieltä sen saa. No tässä kohtaa jo hieman kireämmällä hermolla kipitin konttorille, jossa taas esitin asiani, se meni suunnilleen näin:

- Tilasin teiltä tavaraa ja tarttisin näistä laskun, että voin maksaa verkkopankissa.
- Onko sulla tiliasiakaskorttia?
- Ei oo.
- No, ei me voida sitten myydä sulle!

Ööö... joo, kaupankäynnin kannalta saattaa olla haaste, jos vain kanta-asiakkaille myydään. No kyllä mä loppujen lopuksi sain tilinumeron, jonne siirsin rahat (en siis saanut ikinä varsinaista laskua). Ja homman pitäisi olla nyt hoidossa. Kannattavampaa olisi ollut hyväksyä tarjous sähköpostitse ja pyytää lähettämään lasku kotiin ja tavarat raksalle ja tehdä tuokin 1,5 h niitä töitä, mitä oikeasti osaa.

Kommentit

Anu sanoi…
Juu ei tosiaan aina ole kovin suoraviivaista, ei.

Mullakin on muutama kerta käynyt mielessä että sillä saralla olisi kyllä jollekin operations managementille tai palvelumuotoilulle tilausta...
Saara sanoi…
Äääh, monimutkaista! Me päädyttiin lopulta ottamaan K-rautaan tili, koska se helpotti kummasti asioimista. Ennen sitä kaikki oli aina kovin vaikeaa! :/

Yleensä tehtiin kuitenkin niin, että maksoimme silti ostokset kassalle, eikä laskua ikinä siis tullut kotiin. Ei siis myöskään maksettu ylimääräistä laskutuslisistä tms..
Heidi K sanoi…
Voi ei! Kyllä noi systeemit on välillä niin erikoisia...