1.11.2011

Purkuhommia, osa 2

Otsikko on tässä postauksessa ehkä turhankin provosoiva... tällä kertaa ei jouduttu varsinaisesti purkamaan, mutta ontelolaatta-asennus ei sittenkään mennyt ihan putkeen.

Viimeisin versioitu ontelolaattakuva ei ollut työmaalla ja olohuoneen porrasaukon reunaan tuleva rautapalkki oli jäänyt asentamatta ontelolaatan reunaa tukemaan. Tarkkasilmäinen pääsuunnittelijamme onneksi huomasi puutteen lähettämistäni valokuvista, muutoin tuo puutos olisi jäänyt kenties kokonaan huomaamatta! Tai sitten se olisi huomattu, kun ontelolaatta olisi alkanut notkumaan tai jopa sortunut kokonaan.

Onneksi Tony oli siis tarkkana! Eilen puuttuva rautapalkki saatiin ujutettua onteloiden alle ja vain yksi ontelolaatta piti nostaa pois paikoiltaan. Nosto onnistui kaivurilla.

Ymmärtääkseni on aika harvinaista, että ontelolaattaa joudutaan tukemaan näin. Syynä tuen tarpeeseen on laatassa oleva piipun reikä, jonka vuoksi laatassa on vain yksi teräs tukemassa rakennetta. Ja syy vaakasuuntaisen tuen tarpeelle oli se, että emme halunneet olohuoneeseen pystypilaria. Eli työmaalla ei mitenkään voitu huomata puutetta.

Tärkein asia on nyt hoidettu, eli tilanne on saatu korjattua. Vielä pitäisi miettiä korjausta prosessiin, eli miten jatkossa vältytään vastaavilta ongelmilta. Syyllisten etsiminen ei ole prioriteettilistalla kovinkaan korkealla, mutta rakennesuunnittelusta vastaavaan kanssa pitänee lisätyön kustannusten jakamisestakin neuvotella.

Siinä se nyt on paikallaan.

Ja vielä lähikuva.

Saunarakennus alkaa olemaan kattokorkeudessa ja harkkojen ontelot valetaan saunarakennuksessa tänään onteloiden saumavalun yhteydessä.

Kaivuri myllää pihaa kuntoon ja ikkunat pitäisi tilata piakkoin. Onhan tässä hommaa ja puuhaa, vaikka me vaan rakennutetaan, eikä rakenneta!

Ei kommentteja: