Verhopohdintaa

Minä en (eli me emme) halua tulevaan taloon sälekaihtimia. Suurin syy tähän on se, että sälekaihtimet pölyyntyvät ja niitä on ärsyttävää putsata. Toinen syy on, että sälekaihtimet hankaloittavat ikkunoiden pesua, mutta kyllähän verhot kuin verhot hankaloittavat pesua.

Olen ihastellut Woodnotesin ketjukäyttöisiä kierrekaihtimia, tosi kauniita! Materiaalivaihtoehdot on kuitenkin aika rajalliset, vaikkakin ihanat. Suomalaiselta Gardinilta sen sijaan löytyy valinnanvaraa ja verhoon voi vaikka tulostaa oman kuvan. Gardinilla ei harmi vain löydy jälleenmyyjää Jyväskylästä. Pääkaupunkiseudulta löytyy myös Ruska-kaihdin, mutta heilläkään ei ainakaan kotisivujen mukaan ole jälleenmyyjiä muualla Suomessa. Ketjukäyttöisiä kierrekaihtimia tekee myös Silent Gliss, heidän jälleenmyyjiään on usemapikin myös Jyvässeudulla.

Aika aikaistahan se on pohtia tässä vaiheessa verhoasioita, mutta nyt kun sattui olemaan aikaa, niin päätin käyttää sen valmistajien kartoittamiseen :-) Sitten kun rakentaminen toden teolla alkaa, ei verhoasiat ole ehkä päällimmäisenä mielessä.

Kommentit

Mia sanoi…
Minä olen (me olemme :) pohtineet ihan samaa! Tykkään sälekaihtimista, mutta niiden peseminen tai pölyjen pyyhkiminen niistä on täyttä tuskaa. Valitettavasti en ole kuitenkaan keksinyt parempaa vaihtoehtoa; meidän isot ikkunat esim. olkkarista tulevat loistamaan suoraan tielle (vaikkakin pienelle päättyvälle sellaiselle) ja talvisaikaan tuntuu, että jotain varmaan pitäisi vähän saada ikkunoiden eteen. Ja ihan kierrekaihtimia ei viitsisi alas asti laskea joskus klo 17 iltapäivällä, vaikka silloin olisikin jo pilkkopimeää. Tähän astisissa mietinnöissä olen päätynyt kompromissiin; jos laitan olohuoneeseen kuitenkin ne sälekaihtimet ja muihin huoneisiin sitten jotain muuta. Mutta vielä on onneksi aikaa miettiä... :)
Laura sanoi…
Riippuu tietysti miten tarkka on omasta yksityisyydestään, mutta voisko joku läpikuultava kierrekaihdin toimia teillä? Meillä ei olla kovin tarkkoja verhojen kiinnipitämisestä ainakaan nyt kerrostalossa. Tosin nyt mahdollisia tirkistelijöitä on vain vastapäiset naapurit, kun asutaan sen verran korkealla. Saa nähdä miten omakotitalossa tulee vedettyä verhoja eteen.
Mia sanoi…
Meillä on ihan sama täällä väliaikaiskämpässämme kerrostalossa, verhoja ei laiteta kiinni kuin lastenhuoneessa (mutta tosin eipä tänne kukaan näekään). Saa nähdä mikä tilanne se on sitten uudessa talossa, tuntuuko siellä kovin akvaariolta, talvisaikaan siis, kun sisällä valot ja ulkona pimeää. Edellisessä asunnossamme oli vähän niin, vaikken minäkään mikään verhojen kiinnilaittelija ole. Mutta jotkut läpikuultavat kierrekaihtimet voisi olla kyllä hyvä ratkaisu.:)