5.9.2014

Hyötypuutarhan toteutus

Elokuun puolella ihastelin naapuruston puutarhojen satoa ja sain innostuksen omankin hyötypuutarhan edistämiselle.

Hyötypuutarhamme paikka on tontin takanurkassa.


Halusin puutarhaamme kirsikoita, mutta happamien hapankirsikoiden sijaan päädyin tilaamaan Hirvensalmen taimistolta imeläkirsikoita. Imeläkirsikkapuut ovat luonnostaan talvenarkoja ja kasvavat tosi isoiksi, Hirvensalmen taimiston valikoimista löysin kuitenkin hillittykasvuiseen ja talvenkestävään perusrunkoon vartettuja imeläkirsikoita. Kun kirsikka on vartettu hillittykasvuiseen perusrunkoon, on sen kasvu hillitympää ja sen pitäisi kestää talviolosuhteet paremmin, loogista eikös?

Suunnitelmissani oli kuoria nurmet isolta alalta, mutta laiskuuttani ajattelin ensin kuoria nurmen vain istutusten kohdalta. Erilliset istutus "ympyrät" alkoivat kuitenkin tuntua työn edetessä tylsiltä, joten palasin alkuperäiseen suunnitelmaan ja kuorin nurmikon koko takanurkasta. Tai itse asiassa vain käänsin irrottamani nurmipaakut ympäri ja lisäsin päälle vielä noin 20 cm multaa, nurmikon ei pitäisi puskea enää tuolta läpi. Rajasin alueen HongKongista hankkimallani puisella nurmenreunanauhalla. Reunanauhan avulla sain myös helposti kohotettua istutusalueen reilusti nurmikkoa korkeammalle.

Tästä lähdettiin


Tähän kuitenkin päädyttiin!

Kirsikka"puumme" ovat vielä aika kaukana puusta, ne kun ovat tuollaiset piiskataimet. Tosi mielenkiintoista seurata, miten puut selviävät talvesta ja miten kasvu lähtee etenemään! Kirsikkapuun piiskataimet maksoivat 20 euroa kappale, joten tappio ei ole suuri, vaikka taimet eivät kestäisikään talvea. Toivon kuitenkin tosi kovasti, että ne selviävät!

Kirsikka"puu" Iputj

Tässä vielä numeroituna taimet ja lajikkeet.



1. Imeläkirsikka Gårdebo
2. Pensasvadelmat Maurin makea 3 kpl ryhmässä
3. Pensasmustikka Alvar
4. Pensasmustikka North Blue
5. Pensasmustikka Pink Lemonade
6. Imeläkirsikka Iputj

Päädyin kohopenkkiin, koska näin säästyin istutuskuoppien kaivamiselta. Puiden paikat meillä oli jo tehty pihaa perustettaessa valmiiksi, ja muiden kasvien kohdalla on nurmikolle varattu 20 cm vahvuinen multakerros ja sen päällä vielä 20 cm multaa. Kyllä tuossa hiki tuli silti, kun käänsin nurmikkoa, roudasin multaa ja koputtelin reunanauhaa paikoilleen kumivasaralla. Lopputulos on kuitenkin mielestäni vaivan arvoinen!

6 kommenttia:

MINI kirjoitti...

Kiva idea istuttaa pensaat ja puut kohopenkkiin. Vadelmat ainakin tahtoo muuten levitä valtoimeneen. Tuota ideaa voisin itsekkin käyttää uuden talon pihassa :)

Laura kirjoitti...

Itsekin tykkään lopputuloksesta tosi paljon! Ja tosiaan, säästyin osittain kaivamiselta :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kivalta näyttää. Kannattaa kuitenkin henkisesti varautua oikomaan tuota puureunusta vuosittain. Routa heittelee sitä iloisesti. Itselläni näin ainakin kävi.

Laura kirjoitti...

Joo, varmasti totta, että routa vääntelee tuota reunaa. Mutta eiköhän sen saa sitten oiottua!

Anonyymi kirjoitti...

Miten kävi imeläkirsikan kanssa?

Laura kirjoitti...

Ainakin vielä näyttää lupaavalta ja kirsikkapuissa on jo kivasti silmut pullollaan! Taisivat siis selvitä ensimmäisestä talvestaan täällä III-vyöhykkeellä!